Tiistaiaamun palaveri oli vähän kuumottava. Huoltopuolen toimistossa ei ovea avannut miekkonen ollut koskaan kuullutkaan isännöitsijän nimeä, mutta onneksi hän itse kavalsi olemassa olonsa. Käytiin vähän tätä projektia läpi, näin kolmen viikon puuhastelun jälkeen.

Siinä sitten todettiin että sähkötyöt kuuluvatkin osakkaalle, kun se on sellaista tason parannusta että peilikaapissa on pistorasia. Alkuperäisessä tasossa on vain peili, lasihylly ja valkoinen kuuppa. Sitä vähän ihmettelen että miten se kiuas oli vaihdossa sen purkajafirman tarjouksessa, ja jotain valoja kattoon, eikös siinä tarvita sähköliikettä ja sähkökatselmointia. Taitaa tulla huoltoyhtiöltä isännöitsijän katselmointi laskua tonnin verran, kun katselmointeja on ollut jo neljä kappaletta.

Ja putkimies tulla pöllähti paikalle ja sanoi ettei niin tyhmää ihmistä olekaan että sellaisen suihkuseinan hankkii jossa ovet menee sisään ja ulospäin. Ja hulluuden ylemmääräisyys on se ettei ole allasta suihkuseinien alla. Osakkaat kun luopuu ammeista niin siitä tulee kaikenlaista vaivaa, eikä pesukoneiden postoletkujakaan saa minnekään kun niiden pitäisi olla ammeen reunalla. Niin ne on suunniteltu. Ja sitten kun on se allas niin pitää nostaa niitä hanoja. Ja kun ne lämpöjohdot on ihan älyttömässä paikassa niin ei siitä patterista ole mitään taikaa.

Putkimiehen jälkeen sitten toinen mies, olisikohan se ollut vaikka lämpömies totesi että siihen voisi laittaa 'vörmoxmorksin' ja isänöitsijä nyökkäili. Ikinä en moista sanaa ollut kuullut joten se katosi niin etten voi edes googlata millä osakkeenomistajaa nyt yritetään vedättää.

Saunan purku vaikutti olevan ihan meidän keksintöä, eli lasku tulee varmaan meille. Mitään sanottavaa siihen tuskin on koska 10.11. pyysin kirjallista selitystä mitä ollaan tekemässä ja kenen toimesta mutta sain vastaukseksi ettei sähköposteihin vastata kun siihen menee kaikki aika.

Pesukoneesta, suihkukaapista, peilikaapista, käsienpesualtaasta, rättipatterista ja kylpyhuoneen lämmittämisestä syntyikin välittömästi massiivinen ongelma. Vaihtoehtoja hahmoteltiin kynällä ja mittailemalla kylpyhuonetta. Vesijohtoja voisi kuulemma vetää katonkautta lattiakaivolle tai jotain muuta eksoottista. Lattiaa ei voi roilottaa kun ei sitä tiedä mitä siellä on ja ne putket voi mennä ihan mistä vaan.

Noi lyhyesti tuntui siltä että samassa veneessä tässä ollaan, en tiedä minä mitä remontissa aiotaan tehdä, mutta eivät tiedä remontin teettäjätkään. Ja varmemmaksi vakuudeksi ne kuvat joita yhdessä katseltiin ongelman ratkaisemiseksi, eivät olleet meidän kylppäristä vaan jostain toisesta joka oli kuvattu samana päivänä. Kansiojako kun oli sellainen että samana päivänä otetut kuvat ovat samassa kansiossa (digikamera ne sillä tavalla pistää), eivät siis remonttikohtaisissa kansioissa. Hoh hoijaa.