Me suomalaiset olemme asuneet kuivissa ja lämpimissä huoneissa vasta vähän aikaa. Mutta jo muinaiset roomalaiset arvostivat juoksevaa vettä ja kylpemistä, ja niin teemme mekin. Vesi matkaan saattaa ongelmia joiden laatua ja suuruutta on vaikea etukäteen arvioida.
 

Parhaat meistä asuvat omakotitalossa järvenrannalla keskellä pääkaupunkia, toiset vanhassa jugendtalossa Ullanlinnassa, mutta niitäkin riittää joiden kohtalo on asua lähiön kerrostalossa. Pahinta on, että erityisesti nämä kerrostaloasujaimet asuvat täysin väärin: käyvät suihkussa vettä seinille roiskutellen ja kylpevät ammeissaan vettä lattialle vyöräytellen.
 

Pääkaupunkiseudulla on paljon asunto-osakeyhtiöitä, jotka on perustettu kultaisella 70-luvulla. Silloin maailma oli yksinkertainen: rakennusliikkeet rakensivat elementtitaloja kaupunkisuunnittelun mukaan, ja kaupunki suunnitteli ottamalla huomioon grynderin nosturin ulottuvuus. Raanan rata ja puomi määräsivät taloyhtiön koon ja rakennusten asettelun tontille ja korttelin rakensi yksi grynderi. Yksinkertaisuutta lisäsi ajan rakennustapa joka suosi elementtien lisäksi muovimattoa lattiaan  makkareihin kuin kylppäreihin. Onnellinen oli tietysti se, joka yleensä pystyi ostamaan sen verran osakkeita, että sai kelvollisen määrän neliöitä asuttavakseen.
 

Nykyään näissä osakkeissa asuu meitä junan ja kuplavolkkarin tuomia, jotka olemme ostaneet osakkeemme alkuperäisiltä asukkailta. Meillä ei ole edessämme mitään niin hienoa kuin kokonaisen asunto-osakeyhtiön ja elämisen muodon rakentaminen, pikemminkin pientä ja nuhjuista puuhastelua julkisivu-, putki- ja muiden remonttien kanssa.
 

Omistan puolet osakkeista, jotka oikeuttavat asumisen pääkaupunkiseudun lähiössä sijaitsevassa 1970-luvun alun kerrostalossa. Näistä osakkeista kolmasosa on osoittautunut ongelmallisiksi kuten vanhan insinööri säännön mukaan tiedänkin: 20% aiheuttaa 80% ongelmistä.
 

Tästä tulee tarina muovimatosta, -tapetista ja siitä kuinkas sitten kävikään.