Seuraava ongelma tosin odotteli jo aivan nurkan takana. Olin lähettänyt laattakauppaan mitat mitattuna lattianrajasta ja tilan korkeuden ja pyytänyt toimittaman niiden perusteella sopivan määrän. Jokin tässä menettelyssä klikkasi sillä kylpyhuoneen seinäpinta-alaa ei olisi saanut näillä määrillä peitetyksi, eikä sen puoleen wc:n laattamääräkään olisi riittänyt. Eläkeläismies lähti siis laattakauppaan aamuhämärissä, ensin näiden 1,5mm laidaltaan heittäneiden laattojen lisähankintaan. Laattakaupan mies oli sitä meiltä että ihan pelkkää ammattitaidottomuutta, ettei laatoittaja osaa pistää leveämpää saumaa kapeammalle laatalle. Laattamiehelle kun tämä kerrottiin, kaveri lähti ymmärrettävistä syistä toiselle työmaalle pariksi päiväksi. Kylpyhuoneen mattavalkoisen maahanmuuttajataustaiset varastomiehet yrittivät muuttaa kiiltäväksi, yhden laatikon osalta ja wc:n harmaan laatan vihreäksi. Ensimmäisen ongelman eläkeläismies huomasi ajoissa, mutta vihertävät laatat ehtivät kotiin asti. Pienen mutta kiivaan sananvaihdon jälkeen laattakaupan mies tuli vaihtamaan vihertävät laatat haluttuihin. Laattamies kakkonen raahasi herran kylppäriin katsomaan saumojen porrastusta ja saatiin uusi laattakaupan arvio: ’Ei siinä mitään saumauksella voi tehdä. Kun asiakas ostaa halpaa, niin se saa halpaa, toi tumma on alennusmyynnissä, kun se on poistuva laattaa’. Eli siis suomeksi väärin ostettu ja tyhmä asiakas. Tämmöisen nörtti-rouvan olisi pitänyt osata alennuslaattojen kohdalla kysyä onko kauppiaan käteen pistämä laattaa varmasti samankokoinen sen toisen käteen pistetyn ja yhteen mallatun laatan kanssa. Tosin se niitä laattoja ehdottanut myyjä olikin yksi tuulispää, parimetrinen kaveri joka ilmeisesti oli isompikin johtaja (n 2m). Toiset eli wc:n laatat myynyt kaveri kyllä huomautti että saumojen pitää osua kodalleen ja ehdotti laattaparin jossa ne sopivat. Niistä laatoista laattamies muisti mainita pariinkin kertaan että nämä kun ovat lattialaattoja, mutta tulee ihan kivan näköistä.
Samassa kohakassa päätettiin laskea kylppärin kattoa vähän toistakymmentä senttiä, jotta saadaan ilmastointi putken pätkä piiloon ja valotkin paikoilleen. Ja paneeli vetäistään vielä kuultoharmaalla. Suunta on ihan jees, lopultakin naama sopii kylppärin väritykseen.