Yht’äkkiä alkoikin tapahtua, ajan riento sai huimaavan sysäyksen. Marraskuun ensimmäisenä keskiviikkona vartin yli kahdeksan aamulla pirahti ja kohtelias herra henkilö varmisti että olen osakas jolla on asumisoikeus mainittuun asuntoon ja kertoi sitten iloisen uutisen että ’se teidän kylpyhuone remontti sitten alkaa maanantaina’. Olin valmistautumassa puhuakseni seminaarissa puolen tunnin kuluttua enkä pöllämystyksissäni tehnyt kattavia muistiinpanoja puhelinkeskustelusta. Tunnustan sen olleen virhe.

Sen verran jäi mieleen että remontti kestää jonkun aikaa, riippuen siitä paljonko on kuivattavaa. Senkin ymmärsin että taloyhtiön tekemä remontti rajoittuu kosteuseritykseen niin että se mitä siinä kahakassa joudutaan purkamaan ’korjataan nykyiseen tasoon’. Tulkitsin sen niin että seinille pistetään muovitapetti ja lattialle muovimatto. Jos osakas jotain muuta tahtoo kuten ammeen poisviemistä tai uusia vesikalusteita tai muita pintamateriaaleja, niin se on sitten tason korotus eli parannus ja osakkaan maksettava ihan kokonaan.
 

Samana päivänä tekn. isännöitsijä kävi katsomassa sauna +kylpyhuone +wc tilannetta, onneksi toinen osakkeen omistaja oli paikalla. Siinä tapaamisessa oli todettu, että wc ei kuulu piirustusten mukaan märkätiloihin. Ja jos kuuluu, niin se selviää ehkä rakennusvirastosta. Kun kylpyhuoneen ja wc:n välistä puuttuu kynnys ja muovimatto on siltä kohtaa täysin ehjä, voi yksinkertainen osakkeen omistaja luulla että wc on kosteatila. Mutta koska piirustuksissa on kynnys, niin wc:n saneeraaminen märkätilana vaatii rakennusluvan.
 

Saimme avaimet saunaan ja luettelon saunavuoroista, jotta edes jonkinlainen hygienian taso säilyy. Huoltoyhtiön vaatima työntilauslomake toimitettiin toimistoon marraskuun toisena maanantaina allekirjoitettuna. Remontti ei kuitenkaan alkanut silloin, eikä meillä ollut asiasta vieläkään dokumentin dokumenttia. Ainoastaan puhetta.